Kevyttä Klassista Festivaali
Kevyttä klassista festivaali on Mänttä-Vilppulan neljäs kärkihanke ja se on perustettu 2018.
Paikaksi valittiin Serlachiustehtaan entinen paperivarasto, joka nykyisin tunnetaan nimellä, Suuli.
Ensimmäisenä vuotena meillä oli kaksi tapahtumaa: Suuri vihdekonsertti, josta tuli heti yleisön suuri suosikki. Esiintyjinä olivat Jaakko Ryhänen, Johanna Rusanen-Kartano, Angelika Klas, Raimo Laukka sekä Jukka Saarman. Kaikki Jaakko Ryhäsen entisiä oppilaita, niin kuin Ryhänen spiikkasi laulujensa välissä. Ohjelmistona suuressa viihdekonsertissa on sellaista viihdettä, jota oopperalaulajat esittävät olleessan vapaalla. Sekä iskelmälaulajat esittävät klassisempaa ohjelmistona. Tavoitteena onkin oopperalaulajien ja iskelmälaulajien lähentyminen.
Toinen tapahtuma oli J.Straussin operetti Wieniläisverta, joka esiteetti näyttämöversiona lavasteissa, puvuissa sekä ohjattuna. Esiintyjinä olivat Angelika Klas, Jukka Saarman, Ville Salonen, Mia Heikkinen, Riikka Siren, Raimo Laukka. Kaikki kansallisesti tunnettuja oopperalaulajia. Kuorona on Camena-kuoro Tampereelta sekä orkesterina salonkioperettiorkesteri johtajanaan Jari Hiekkapelto.
Toinen festivaalivuosi ja yhdistyksen perustaminen
Toisena festivaalivuotena, 2019, perustettiin Kevyttä klassista ry. Hallituksen jäseninä ovat: Pj. Jukka Saarman, rahastonhoitaja Rauna Kangas ja jäsen Kalle Nieminen.
Ensimmäinen konsertti oli Mäntän kirkossa, jossa esiintyivät Jaakko Ryhänen ja Seppo Hovi. Konsertin nimi oli ”Muuttuvat laulut”. Konsertti keräsi 250 innokasta kuulijaa, jotka korva tarkkana kuuntelivat Jaakko Ryhäsen lauluha sekä Seppo Hovi mainiota juontamista aina sota-ajasta tähän päivään.
Toinen konsertti olikin sitten jo Suulissa, Suuri viihdekonsertti. Konsertissa oli 700 kuulijaa. Esiintyjinä olivat: Pasi Kaunisto, Angelika Klas, Jaakko Ryhänen, Jukka Saarmansekä väliajan jälkeen Hietasen perhe; Pentti, Heini, Roosa ja Iina. Pianon takana oli Jukka Nykänen. Bassossa Jouko Järvenpää, rummuissa Jukka Lahtinen sekä saksofoni/trumpetti Juha Lauttamus.
Kolmas konsertti oli musikaalikonsertti, jossa esiintyjinä olivat paikallinen kuoro Mäntän sekakuoro. Solisteina mm. olivat Pasi Kaunisto, Keijo Kuivanen sekä Marja Jäppinen.
Poikkeusvuosi 2020
2020 vuden ohjelma olisi ollut seuraavanlainen:
2.7. Jorma Hynninen Vilppulan kirkko. Merikanto-konsertti
3.7 Tango-konsertti Suuli. Eino Grön, Angelika Klas ja Jukka Saarman
4.7 Suuri viihdekonsertti, Suuli. Jaakko Ryhänen, Mari Karjalainen, Maria Svan, Tomi Metsäketo sekä väliajan jälkeen kome tenoria; Raimo Sirkiä, Christian Juslin sekä Jukka Saarman.
Muut konsertit ja tapahtumat
Kevyttä klassista ry on tuottanut myös muita konsertteja:
Kevyttä klasssista konsertti Sibeliustalon kanssa yhteistyössä, Sibeliustalo 2018.
Äitienpäiväkonsertti ”La Mama” 2019, Ristin kirkko, Lahti.
Viimeiset kiusaukset ooppera yhteistyössä Lahden kansainvälinen urkuviikko, Ristin kirkko, Lahti 2019.
Viimeiset kiusaukset ooppera Espoonlahden kirkko yhteistyössä Espoonlahden seurakunnan kanssa.
2020 keväällä olisi ollut äitienpäiväkonsertti ”La Mama” esiintyjinä. Jaakko Ryhänen, Tomi Metsäketo, Jukka Saarman, Mari Karjalainen ja Filianna-kuoro sekä Con Cordis-kuoro.
Kesällä 2020 olisi ollut kaksi Viimeiset kiusaukset oopperaesitystä Aholansaaressa, Nilisiässä, yhteistyössä Paava Ruotsalainen säätiön kanssa.
Elokuussa 2020 olisi ollut Viimeiset kiusaukset ooppera Jyväskylän Taulumäen kirkossa yhteistyössä Jyväskylä seurakunnan kanssa.
Avustukset: Mänttä-Vilppulan kaupunki 6 000€ (vuotuinen avustus).
Suuri viihdekonsertti on siirretty 21.11. 2020, jos korona-rajoitukset sen sallivat. Konsertti on mäntän liikuntakeskuksessa, johon mahtuu 600 kuulijaa.
Kevyttä Klassista ry
Puheenjohtaja
Jukka Lahtinen